Kun yritys on “yhtä vanha kuin itse Internet”, voisimme olettaa, että nämä tekijät tietävät, millainen laadukkaan VPN-palvelun tulisi olla. Yli kahdella miljoonalla käyttäjällään sveitsiläinen VyprVPN on ottanut vuosien varrella hieman enemmän jalansijaa alan markkinoilla. Mutta millainen palvelu VyprVPN on miehiään ja kannattaako siihen omia rahojaan investoida? Selvitetään alla lisää.
VyprVPN – ominaisuudet
Tässä osiossa käymme hieman tarkemmin läpi tärkeimpiä VPN-palveluntarjoajan ominaisuuksia, joiden avulla voimme tarjota sinulle paremman kuvan siitä, onko VyprVPN todella kokeilemisen arvoinen VPN-palvelu.
Turvallisuus
VyprVPN sijaitsee Sveitsissä, joka on tullut tunnetuksi vahvoista tietosuojaa koskevista laeistaan. Vielä muutama vuosi takaperin VyprVPN ilmoitti keräävänsä käyttäjistään joitakin tunnistettavissa olevia metatietoja, kuten käyttäjän IP-osoitteen. Tämän jälkeen VyprVPN on iloksemme muuttanut politiikkaansa ja on jopa käynyt läpi tarkastuksia, joiden avulla yhtiö on todistanut, ettei se ylläpidä käyttäjistään minkään muotoista lokia.
Mitä palvelun turvallisuustasoon tulee, kyseessä on kaiken kaikkiaan erittäin laadukas VPN-palvelu. Salauksena käytetään 256-bittistä AES-CBC-salausta 2048-bittisillä RSA-avaimilla ja SHA256-todennuksella varustettuna. DNS-vuotosuoja, jaetut IP-osoitteet, yhtiön oma pilvipalvelu, Kill Switch -toiminto (työpöydälle) sekä julkisen WiFi-verkon suojaustoiminto taas turvaavat Internet-yhteyden missä käyttäjä ikinä liikkuukaan. Protokollien joukosta käyttäjä pääsee valitsemaan tarpeidensa mukaan WireGuardin, IPSecin, OpenVPN:n tai yrityksen oman Chameleon-protokollan.
Käyttökokemus
Palvelun asentaminen vie vain muutaman minuutin. Sovellusta ei myöskään tarvitse manuaalisesti määrittää ja tästä syystä voimme suositella VyprVPN:n sovellusta myös ensi kertaa VPN-palvelua käyttäville. Itse sovelluksen käyttöliittymä on sulava ja helppokäyttöinen, ja omat suosikkipalvelimet on helppo tallentaa suoraan käyttäjäprofiiliin. Laitekohtaiset latausohjeet löytyvät myös kätevästi VyprVPN:n kotisivuilta.
Palvelimet
Arviointihetkellä VyprVPN:n valikoimasta löytyi yli 700 palvelinta, jokainen maanosa edustettuna. Suurimpien kilpailijoidensa tuhansiin palvelimiin verrattuna VyprVPN:n luku on suhteellisen pieni, mutta toisaalta on hyvä pitää mielessä, että kyseinen yhtiö omistaa ja hallinnoi itse palvelimiaan, eikä vuokraa niitä kolmansilta osapuolilta monien muiden VPN-palveluiden tapaan. Tämä seikka puolestaan näkyy myös palvelinten turvallisuustasossa sekä siinä, että VyprVPN pystyy pitkälti vaikuttamaan siihen, kuinka nopeita yhteyksiä se voi käyttäjilleen tarjota.
Miten nopeita VyprVPN:n palvelimet sitten käytännössä ovat? Nopeustesteissä VyprVPN:n yhteysnopeudet eivät aivan yllä markkinoiden nopeimpien VPN-palveluiden kastiin. Sekä lähi- että kaukoservereillä nopeus tippui keskinmäärin 30-60%, mutta suurimmassa osassa tapauksista VPN-yhteys oli edelleen niin nopea, että se onnistui pyörittämään HD-kuvaa ja jopa 4K UHD-kuvaa lähes ongelmitta.
Jos sijainnilla puolestaan ei ole väliä, VyprVPN antaa käyttäjilleen myös mahdollisuuden hakea palvelimia sovelluksesta yhteysnopeuksien perusteella, jolloin sen hetken nopein palvelin löytyy käden käänteessä.
Mainittakoon myös, että VyprVPN on tullut tunnetuksi VPN-palveluna, jonka oman protokollan, Chameleonin, tulisi ainakin teoriassa kyetä kiertämään kuuluisan Kiinan suuren muurin. Uusimmat päivitykset aiheeseen liittyen VyprVPN julkaisee verkkosivujensa Support-osiossa.
Asiakaspalvelu
Tässä viimein VPN-palvelu, joka tarjoaa useita eri kanavia asiakaspalveluun! Ongelman osuessa kohdalle ratkaisua voi lähteä etsimään VyprVPN kotisivuille kootusta laajasta oppaasta ja UKK-osiosta. Jos vastaus ei löydy täältä, asiakas voi lähettää viestiä sähköpostin välityksellä, kirjoittaa VyprVPN:n omaan foorumiin tai yhdistää asiakaspalvelijalle kätevän live-chatin kautta, jossa vastauksen ongelmaan saa yleensä jo muutamissa minuuteissa.
Yhteensopivuus suoratoistopalveluiden kanssa
Tässä loistavia uutisia niille, jotka hakevat käyttöönsä VPN-palvelua, joka pystyy kiertämään leikiten suoratoistopalveluiden asettamat maakohtaiset estot! Iloksemme voimme huomata, että VyprVPN toimi sulavasti niin Yhdysvaltojen Netflixin, Hulun, Amazon Prime Videon, BBC iPlayerin, HBO:n kuin Disney Plussan kanssa. VyprVPN tarjoaa käyttäjilleen lisätietoa näiden erikoispalvelinten käytöstä kotisivujensa Support-osiossa.
Hinta
VyprVPN:llä oli arvosteluhetkellä saatavilla kolme eri tilausta:
- Kuukausittain veloitettava tilaus 12,95 dollarin hintaan
- 12 kuukauden tilaus 3,75 dollarin hintaan per kuukausi (tarjouksena 45 dollaria koko laskutusjaksolta)
- 36 kuukauden tilaus 1,66 dollarin hintaan per kuukausi (tarjouksena “osta kaksi vuotta ja saa vuosi kaupanpäälle” eli 60 dollaria koko laskutusjaksolta)
Kuukausittain maksettava tilaus on hieman korkea, mutta vastaa edelleen markkinoiden keskihintoja. Todella rahanarvoisia tarjouksia ovatkin sitten 12 ja 36 kuukauden tilaukset, joille ei ehdi koko laskutusjakson aikana tämän uuden tarjouksen myötä kertyä juuri mitään maksettavaa. Mikä parasta, VyprVPN tarjoaa tilauksiinsa reilun 30 päivän rahat takaisin -takuun, jonka aikana käyttäjä pääsee testaamaan palvelua rauhassa.
VyprVPN – Yhteenveto
Jos voisimme yhdistää VyprVPN:n vain muutamaan sanaan se olisi ehdottomasti loistava hinta-laatu -suhde. Pienellä rahalla käyttäjät saavat ulottuvilleen korkealla turvallisuustasolla ja täydellä nollalokilla varustetun VPN-palvelun, joka kykenee kiertämään leikkisästi kaikkien yleisimpien suoratoistopalveluiden maakohtaiset estot sekä murtamaan kuuluisan Kiinan muurin.
Vaikka palvelinten määrä ja nopeudet eivät paini samassa luokassa markkinoiden parhaimpien VPN-palveluiden kanssa, VyprVPN:n mielenkiintoiset lisäominaisuudet, oma Chameleon-protokolla sekä kaiken kaikkiaan korkealaatuinen käyttökokemus tekevät tästä VPN-palvelusta todella varteenotettavan vaihtoehdon niille, joille hinta-laatu -suhde on tärkeää.